Urheilijan ylikuormitustilat:
- Pyrkiä hoitamaan ylikuormitus tila ja ensisijaisesti selvittämään tilan aiheuttaneet syyt ja saada nämä sitten korjattua ja jatkossa ennaltaehkäistyä. Taustalla voi olla niin henkistä tai fyysistä kuormaa, piilevä perussairaus esimerkiksi astma, keliakia yms.
Raudanpuute:
- Monet pitävät trendinä, mutta oikeasti on terveydellinen ongelma. Toki tässäkin tärkeää selvittää raudanpuutteet aiheuttajat ja pyrkiä hoitamaan ne. Tärkeää huomioida ja hoitaa syyt. Tärkeää myös miettiä miksi matala ferritiini aiheuttaa niin laajoja ja monipuolisia oireita. Pelkkä matala arvo ei riitä selittämään oireita. Tärkeää on myös miettiä mihin mekanismeihin ja toimintoihin matala ferritiini voi vaikuttaa.
Urheilu- ja rasitusvammat:
- Asianmukaisen hoidon arviointi tärkeää. Lisäksi mietittävä mahdollisia tekijöitä ja niiden vaikutuksia oirekuvaa. Tärkeää jälleen kerran selvittää syyt ja hoitaa ne. Ongelmana voi olla yleisesti kuormituksen ongelmat, palautumiseen vaikuttavat tekijät (esim. stressi, ravitsemus)
Tuki- ja liikuntaelinongelmat:
- Huomioida jälleen kerran mahdolliset aiheuttajat, pohtia yksilöllisesti tilanne ja miettiä myös jatkot/ennaltaehkäisy tulevaisuudessa
Selkävaivat ja -vammat:
- Tärkeä miettiä kokonaisvaltaisesti tilannetta ja huomioida se, että monesti selkä on sijaiskärsijänä ja ongelmien tausta on jossain muualla kehossa.
Kaularangan ongelmat:
- Tärkeä miettiä jälleen kokonaisuutta ja huomioida muiden rakenteiden (olkapäät, hartiat, lapaluut) vaikutus oirekuvaan.
Astma:
- Yleisesti todella useasti ylikuormitustilojen piilevä syy, suoristuskyvyn ongelmien ja joskus väsymysoireiston takana.
Suorituskykyongelmat/Väsymys:
- Suorituskyvyt ja erilaisten väsymystilojen selvittely vaatii monipuolisen arvioinnin ja kokonaisvaltaisen tilan kartoittamisen. Jälleen kerran perussyiden selvittelyt tärkeä.
Akuutit vammat:
- Vamman asianmukainen hoito, mahdollisten myötävaikuttavien tekijöiden selvittäminen ja kuntoutuksen ohjelmointi.
Painon hallinnan haasteet:
- Kokonaisvaltainen tilanteen pohdiskelu varsinkin siinä tilanteessa kun kaikkea on jo kokeiltu. Mietitään yhdessä mitä voidaan vielä tehdä ja eritoten mikä kaikki vaikuttaa siihen, että ei olla päästy tavoitteeseen. Kokonaisvaltaisuus tässäkin tärkeää (lepo, ravitsemus, elämäntavat). Tarvittaessa selvittelyjen myötä mietitään lääkityksen mukaan ottamista,
Jalkaterän ongelmat:
- Jalkaterän ongelmat ovat myös mielenkiintoisia tiloja, joissa tulee huomioida alaraaja kokonaisuudessaan.
Faskiaongelmat:
- Kehon kalvorakenteet ovat todella mielenkiintoinen osa kehoa ja usein vaikuttamassa erilaisissa kiputiloissa. Fascioiden suhteen olen käynyt paljon koulutuksia. Stecco Fasciamanipulaatio koulutuksen olen käynyt kokonaisuudessaan (https://www.fascialmanipulation.com/en/).
Barefoot:
- Jalkaterän mahdollisimman luonnollinen käyttö on myös todella mielenkiintoinen asia ja lähellä minun sydäntä. Minuthan tunnistaakin hyvin kengistäni
Tärkeää pyrkiä hoitamaan nykyinen ongelma ja miettiä ennaltaehkäisevät jatkotoimet!
Jos haluat selvittää voinko mahdollisesti olla apunasi ole yhteydessä:
https://hehkuterveys.fi/hehku-terveys-joni-keisala-rovaniemi/

